Intia on maailman toiseksi suurin teen tuottajamaa Kiinan jälkeen.
Suurin osa Intian teestä menee omaan kulutukseen, ja viennissä Intia on neljänneksi suurin Kenian, Kiinan ja Sri Lankan jälkeen. Intiassa tuotetaan 20 % kaikesta maailman teestä (v. 2020 1258 milj. kg). Nykyään yli 80 % tuotannosta kulutetaan kotimarkkinoilla, vaikka alussa intialaiset eivät brittien teetavoista innostuneet. Teen teollinen tuotanto on alkanut vasta 1830-luvulla osana brittiläistä siirtomaatoimintaa.
Intialaisen teen historia on siis suhteellisen nuorta ja perustuu brittiläisten tiedemiesten kokeiluihin Camellia sinensis -kasvin viljelyssä sekä suurin piirtein samoihin aikoihin löydettyyn Camellia sinensis assamica lajikkeeseen, teekasvin intialaiseen (assamilaiseen) sisarkasviin.
Intialainen tee on erityisen suosittua Englannin vaikutuspiirin maissa (Iso-Britannia, Irlanti, Australia, Uusi-Seelanti, Kanada, USA:n itärannikko) ja teen maku- ja laatukriteerit vastaavat ko. alueiden teenjuojien vaatimuksia. Teen täytyy olla mutkatonta, helposti haudutettavaa (tummaa väriä nopeasti luovuttavaa), tunnistettavan makuista, vahvaa ja sopivaa nautittavaksi maidon kanssa. Intialainen tee on usein rikottua lehteä tai jopa rakeita (eli teemassasta muotoiltuja rakeita kuten esim. Irish Breakfast -teessä), joiden aromikkuus ei ole kovin merkittävää.
Assamilainen tee on intialaisen teen perikuva
Intiassa teetä kasvatetaan 15 alueella, joista Assam, Länsi-Bengal (Siliguri), Tamil Nadu (Nilgiri) ja Kerala ovat tärkeimmät, sillä ne tuottavat 98 % kaikesta intialaisesta teestä.
Assamin provinssi sijaitsee Intian koillisosassa. Bangladeshin, Burman, Bhutanin, Tiibetin ja Kiinan rajapinnassa ja vain kapea kaistale luoteessa yhdistää Assamin provinssin äiti-Intiaan. ja sen ilmasto on trooppinen. Trooppinen, kostea ja lämmin Assamin ilmasto on hyvin suotuisa teen kasvatukselle. Noin puolet kaikesta Intian teestä tuotetaan Assamissa: se on maailman suurin teealue. Assamissa on yli 2000 teeplantaasia yli 1000 hehtaarin alueella. Camelia sinensis var. assamica -teepuu on kiinalaista teepensasta isolehtisempi ja nopeakasvuisempi.
Vahva ja mausteinen, ”pippurinen” assamilainen tee sopii haudutettavaksi kovassa (kalkkipitoisessa) vedessä ja sitä usein käytetään erilaisiin mustan teen nk. blendeihin, esim. breakfast-tyyppisissä laaduissa. Lisäksi siihen sopii brittiläiseen tyyliin maito ja sokeri. Sitä kutsutaan ”kitkeräksi” teeksi, eikä pelkästään maun takia. Alun perin brittiläiset aloittivat teen kasvattamisen Intian Assamissa, eikä sen aikakauden historia ole erityisen hohdokasta.
Assamin first flush laadun sadonkorjuu ajoittuu huhtikuun keskivaiheeseen – myöhäiseen toukokuuhun. Euroopassa tämä laatu ei ole suositumpien listalla, sillä sen luonteessa on raikkaita vivahteita, hauduke on vaalea ja kevyehkö, aavistuksen hapokas. Siis sellainen, mitä ei ensimmäisenä odoteta assamilaiselta mustalta teeltä. Assamilainen second flush on suositumpi ja menee suurimmaksi osaksi vientiin. Sen sadonkorjuu ajoittuu kesäkuun alkuun – elokuun keskivaiheeseen. Tämä laatu omaa tunnetusti vahvemman luonteen, hauduke on hyvin tumma, vahva, täyteläinen, mausteinen ja maltainen. Juuri sellainen, josta pidetään Euroopassa ja erityisesti Britanniassa.
Assamilaisen teen historia on melkeinpä päivänvaloa kestämätön. Camellia assamican löytöretket olivat rankkoja ja hengenvaarallisia ja viidakkojen raivaaminen teeplantaaseiksi johti monien kuolemiin. Assamica-lajike on kuitenkin suhteellisen helppohoitoinen kasvi, joka viihtyy myös alavilla mailla, jolloin se sopii paremmin koneelliseen tuotantoon ja teollisuuteen.
Teen samppanjaa Darjeelingista
Darjeelingin alue sijaitsee Himalaja-vuorten rinteillä Intian koillisosassa, Tiibetin, Nepalin ja Bhutanin rajalla. Teetarhat sijaitsevat 750-2000 m korkeudessa merenpinnan yläpuolella ja ilmasto on teen kasvatukselle täydellinen. Darjeelingin kevään ensimmäinen sato on teemaailman vuoden ilmiö: uniikki muskatelli aromi ja rajallinen tuotanto tekevät Darjeelingista maailman hienoimman teelaadun. Darjeelingin alueella teetä alettiin kasvattaa vasta 1800-luvulla, ja sen teepensaat ovat kiinalaista lajiketta.
Sikkim sijaitsee Darjeelingista pohjoiseen. Alueella on kasvatettu teetä noin 1960-1980-luvuilta asti, ja osaaminen sekä itse teetaimet on tuotu alun perin Darjeelingista. Sikkimissa tuotetut mustat teet muistuttavat Darjeelingia, mutta ovat jopa pehmeämmät maultaan.
Nilgiri sijaitsee Intian eteläosassa ja 1800 m korkeudessa vuoristossa tuotettu tee jossain määrin muistuttaa korkealaatuisia ceylonilaisia teelaatuja. Nilgiri on kolmanneksi suurin teentuotantoalue Intiassa. Teen kasvatus on alkanut siellä 1900-luvun keskivaiheella. Trooppinen ilmasto ja jatkuva kasvukausi mahdollistavat ympärivuotisen sadonkorjuun. Nilgirin tee on melko laadukasta, maultaan kevyesti hedelmäistä ja mausteista. Nilgirin teetulevaisuus on hieman epävarmaa, sillä teen tuottajilla ei oikein löydy tahtoa kehittää aluetta ja teen kasvatusta, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.
Masala chai, maustettu maitotee, on intialaisten arkitee
Masala chai on klassinen intialainen tee, jossa on mausteita, maitoa ja sokeria. Hindin kielellä masala merkitsee mausteita ja chai teetä. Yrttien ja mausteiden käyttö kuuluu ayurvediseen perinteeseen, ja masala chain uskotaan ravitsevan ja energisoivan kehoa. Kuumalla säällä masala chai virkistää ja kylmällä lämmittää. Maustesekoituksia voi olla erilaisia, mutta yleensä käytetään kardemummaa, mustaa pippuria, kanelia, inkivääriä, neilikkaa. Masala chaissa käytettävä tee on yleensä assamilaista vahvaa mustaa teetä. Intialaiset eivät ole kovin vaativia teen suhteen, edullinen rikottu tee sopii oikein hyvin käytettäväksi maidon, sokerin ja mausteiden kera.
CTC-teetä teepussien täytteeksi
Teen tuotannon suuri ja nopea kasvu on ollut mahdollista mm. tehokkaiden mustan teen valmistusmenetelmien kehityksestä. Esimerkiksi CTC-menetelmä (crushing-tearing-curling) on mustan teen teollinen tuotantotapa, jossa teelehtiä murskataan, revitään pieniksi palasiksi ja sitten rullataan rakeiksi. Menetelmän on kehittänyt sir William McKercher 1930-luvulla Intiassa. Tarkoituksena oli kehittää nopeaa ja tuottoisaa tapaa teen käsittelyyn ja mm. nopeuttaa hapetusprosessia.
Menetelmä käsittää kolme simppeliä vaihetta: Nopean nuudutuksen jälkeen lehdet leikataan ja revitään metallisissa sylintereissä, jossa on erityisiä sekoittavia ja leikkaavia piikki- tai hammasteloja. Lopuksi lehtimassasta muotoillaan rakeita ghoogissa, suuressa tynnyrimäisessä koneessa. Tämän rajun käsittelyn jälkeen lehtiä hapetetaan nopeasti ja voimakkaasti ja kuivatetaan. Sen jälkeen lopputuotetta lajitellaan koon mukaan Pekoe, Fannings ja Dust-luokkiin.
Raaka-aineeksi tässä kelpaavat teen lehdet ja oksat. Tehokasta, halpaa ja helppoa pussiteen täytteeksi, tasaisen alhaista laatua. Korkeasta laadusta tosiaan tässä ei voi puhua, olipa pussiteen valmistajat mitä mieltä tahansa. Rikottu lehti menettää aromikkuutensa hyvin nopeasti, jäljelle jää vain tumma väri ja tunnistettava kitkerä maku. Tämä menetelmä on tullut yleisesti käyttöön kaikissa suuria teemääriä valmistavissa maissa, erityisesti Intiassa ja Afrikassa.
-Inna Tölli