Ajantaju on kadonnut, mutta useampi vuosi siitä taitaa jo olla. Tsaikan uutiskirjeessä Inna kertoi aloittavansa teekoulun ja pilottiryhmään haettiin porukkaa. Mahdollisuus osallistua mistä päin Suomea vain, Teamsin kautta.
Kiinnosti, mutta jäin miettimään. Jossakin välissä kävi ilmi, että myös silloiselle Tsaikan teehuoneelle oli mahdollista saapua paikan päälle. Se ratkaisi itselleni asian ja hyppäsin mukaan.
Syksyn ja kevään aikana tapasimme kerran kuukaudessa. Vuoden jälkeen me ryhmäläiset totesimme Innalle haluavamme jatkaa: Emme halunneet päästää irti yhteisistä hetkistä teen äärellä.
Parin vuoden aikana on käyty läpi teen eri värit, veden lämpötilan ja haudutusajan vaikutus. Tehty testejä erilaisilla vesillä. Nautittu suolapaloja ja makeita herkkuja teen kera. Ja paljon muuta. Puhuttu kulttuurista, siitähän teessä myös on kyse.
Tarkkuutta, hifistelyä tai kuten joskus olen leikilläni sanonut, melkein tieteellistä tutkimusta 🙂 Mutta onko se oikeasti niin tarkkaa? Oikean lämpöisestä vedestä pidän kiinni, muuten yleensä menen tilanteen ja fiiliksen mukaan.
Teessä on mielestäni ennen kaikkea kyse uteliaisuudesta, avoimuudesta uudelle ja jopa luovuudesta, intuitiosta. Monipuolisuudesta. Joskus myös tutusta ja turvallisesta, tasapainosta.
Rauhallisesta hetkestä ja tunnelmasta, elämän haasteiden keskellä.
Mutta mikä lopulta oli teekoulun tärkein juttu?
Ihmiset. Kohtaaminen. Läsnäolo.
Nämä ihmiset ovat minulle nyt ja jatkossakin tärkeitä. Osa vain Teamsin kautta kohdattuja, lähempänä asuvien kanssa olemme nähneet muutenkin, löytäen uusia tapoja kokoontua yhteen. (Okei, kyllä se tee jatkossakin on jotenkin mukana menossa :))
Teekupin äärellä syntyy luottamus ja läheisyys. Jotakin todella arvokasta ja aitoa.
Syntyy tila, jossa kukin saa olla oma itsensä. Voi vaikka löytää oman heimonsa, porukan, johon kokee kuuluvansa.
Olla teeihminen ja paljon muuta.
Kiitos Inna, kun tähän tarjosit meille mahdollisuuden <3
Teksti: Aija Noronen