Teen koti on Kiinassa. Kiina on maailman suurin teentuottajamaa ja myös teen kulutuksessa mitattuna Kiina on numero yksi, tee on kiinalaisten kansallisjuoma. Teekulttuuri Kiinassa on tuhansia vuosia vanha ja on osa jokapäiväistä elämää, taloutta ja yhteiskuntaa. Kiinalaisen teetarinan vaiheet eivät kauttaaltaan ole kovin hohdokkaita, mutta teekulttuurin vahvuus on selvä. Kiinalaisesta teestä voi kirjoittaa ja puhua loputtomiin, joten tässä postauksessa avaamme muutamia vaiheita ja kiinnostavia pointteja. Jos aihe kiinnostaa enemmän, suosittelen lämpimästi Pekka Nihtisen Kiinalaista teekirjaa (2004, Memfis books). Kirja lienee saatavilla ainakin kirjastoista.
Tarunhohtoisia tarinoita ja historiaa
Kiinalaisen legendan mukaan (ja niitä Kiinassa riittää erityisesti mitä koskee teetä!) teen syntyajaksi merkitään vuosi 2737 eKr. ja teen keksijäksi myyttinen keisari Sheng Nong. Hän pelkäsi sairastuvansa ja siksi kiehautti aina juomavetensä. Eräänä kauniina päivänä keitettyyn veteen lensi muutama lehti, utelias Sheng Nong maistoi juomaa ja ihastui sen makuun. Kaiken lisäksi hän huomasi juoman virkistävän vaikutuksen.
Teetä on käytännössä käytettynä rohtona yli 4000 vuotta. Mestari Lu Yun teekanooniin viitaten teestä on tullut suosittu lääkejuoma jo Zhou-dynastian kautena (1121-256 eKr.). Tang-dynastian aikana (618-907) teetaide on kehittynyt yhdessä maalaus-, kalligrafia- ja runotaiteen kanssa. Vahva taloudellinen kasvu, vilkas sosiaalinen elämä ja kulttuurinen yltäkylläisyys loivat hyvät olosuhteet myös teekulttuurin kehitykselle. Viljelypinta-ala kasvoi, viljely- ja käsittelymenetelmät kehittyivät ja teestä on tullut koko kansan juoma.
Tang-kausi (618-907): teetiilien aikaa
Alun alkaen munkkien, filosofien ja taitelijoiden keskuudessa suosituksi tulleesta juomasta on nyt ollut apua myös nomadien vitamiiniköyhään ruokavalioon. Tang-dynastian aikana tee valmistettiin eri tavalla kuin nykyään. Teetiilet jauhettiin ja keitettiin suolatussa vedessä ja siihen saatettiin lisätä inkivääriä, sipulia tai riisiä, joten tee oli ruokaa ja juomaa samassa kulhossa. Teetiili oli käytännöllinen idea pitkien kuljetusmatkojen ja säilyvyyden kannalta. Tee levisi myös naapurimaihin, Koreaan ja Mongoliaan. Tee oli myös vaihtokaupan väline.
Song-kausi (960-1276): jauhettu tee
Song-dynastian kautta (960-1279) pidetään jauhetun teen aikana. Teen käsittelytapa siis muuttui niin, että teelehtiä kuivatettiin ja jauhettiin kivimyllyssä hienon hienoksi jauheeksi. Jauhetta vispattiin bambuvispilällä veteen ja nautittiin isohkosta maljasta tai kulhosta. Tämä on siis matchan ja siihen liittyvän seremonian alkutarina. Vihreä teejauhe eli matcha on nykyään suosittua erityisesti Japanissa ja sen suosio leviää ympäri maailmaa.
Siihen aikaan kehittyi teen luksuspuoli, eli alettiin kerätä hienoimpia teelehtiä ”kärki ja ylin lehti” – periaatteella, kevään ensisadosta on tullut nk. keisarillista laatua ja myös tehtiin hienoja keraamisia astioita ja erilaisia teetarvikkeita.
Ming-kausi (1368-1644): teelehtien haudutus
1300-luvulla mongolien hyökkäys Kiinaan hidasti teekulttuurin kehitystä, mutta Ming-kaudella (1368-1644) se koki renessanssin. Silloin alettiin valmistaa teetä suunnilleen samaan tapaan kuin sitä tehdään nykyään eli haudutellaan teelehtiä vedessä. Monet teen haudutukseen liittyvät välineet kehittyivät juuri silloin: vedenkeittimet/pannut, haudutuspannut, gaiwanit, korvattomat kupit jne.
Qing-kausi (1644-1914): teekulttuurin kukoistus ja päätös
Qing-dynastian kausi (1644-1914) oli edelleen teekulttuurin kehitysaikaa ja samalla tietynlainen päätös. Monet nykyään tunnetut teelaadut kuten esim. Lung Ching (Long Jing) keksittiin ja nimettiin silloin. Kiinan teemonopoli päättyi nk. oopiumsotiin 1800-luvun puolivälin jälkeen. Teen kysyntä Euroopassa oli suurta ja brittiläisten ratkaistua teen ”salaisuudet” sitä alettiin tuottaa muualla Itä-Aasiassa, Intiassa, Sri Lankassa ja Afrikassa.
1900-luku: romahdus ja uusi nousu
1900-luvulla keisarivallan kukistuminen, sekava sisä- ja ulkopoliittinen tilanne, Japanin miehityspolitiikka ja maailmansota vaikuttivat talous- ja kulttuurielämään vahingoittavasti, teetilat olivat hunningolla ja teetuotanto kärsi pahoin. Suuri maatalousreformi viimeisteli tuhot ja vei maan kymmeniä vuosia taaksepäin. Vanha teekulttuuri pyrittiin pyyhkimään pois uuden hienon utopian edestä. Neuvostoliitto kehitti omaa teetuotantoa Gruusiassa eikä tarvinnut enää kiinalaista teetä. Vuonna 1967 Kiinan osuus koko maailman teetuotannosta jäi vain viidennekseen ja viennin osuus vain 5 prosenttiin.
Teen ystävien onneksi kiinalaisen teekulttuurin perintö, osaaminen ja tietotaito ovat säilyneet katastrofiajasta huolimatta. Järjestelmän pehmennettyä 1980-1990-luvuilla teekulttuuri alkoi elpyä. Teehuoneita avattiin uudelleen, maatalous kehittyi, teen tutkimus yliopistoissa virkistyi, avattiin teehen liittyviä museoita ja järjestettiin erilaisia teetapahtumia.
Erikoisteessä tulevaisuus
Nykyään Kiina on jälleen maailman suurin teentuottajamaa, mutta se joutuu luovimaan muuttuneessa tilanteessa parhaansa mukaan. Suurien länsimaisten yhtiöiden massateet, markkinat valoittanut pussitee sekä maustetut ”ei niin laadukkaat” teet kilpailevat hinnalla ja brändeillä, joita kiinalaisilla teemarkkinoilla ei ole. Erikoistee kuitenkin kiinnostaa nykykuluttajaa ja se voi tietää kiinalaiselle teelle valoisaa tulevaisuutta.
-Inna Tölli